Etäpalvelujen yleistymisen ajurit ovat julkisella ja yksityisellä puolella erilaiset. Hyvinvointialueita ajaa etäpalveluihin ja yleisemminkin digitaalisiin ratkaisuihin sekä säästöt että henkilöstöpula etenkin avohoidon lääkäripula. Yksityisellä puolella tavoitteena on liiketoiminnan laajuuden ja kannattavuuden parantaminen. Tekniset ratkaisut voivat olla samankaltaisia, mutta henkilöstöratkaisut ovat erilaisia.

Ajurit ovat kuitenkin kovia ja kehitys on nopeaa. Tutkimus laahaa jäljessä, samoin viranomaisohjeistus ja jopa lomakkeiden muoto kuten edellä on kuvattu.

Etäpalvelut perustuvat teknologiaan. Teknologioita voidaan käyttää monella eri tavalla. Etäpalveluista on kiistämättömiä hyötyjä. Käyttäjille ne ovat usein käteviä ja helpottavat asiointia. Ne voivat säästää kustannuksia. Käyttötavasta riippuen ne voivat parantaa hoidon jatkuvuutta tai hajottaa sitä. Etäpalveluiden nopea yleistyminen ei olisi ollut mahdollista ilman hyötyjä.

Tutkimustoiminta on yleensä hidasta. Tarvitaan aikaa suunnitteluun, rahoituksen hakemiseen, tutkijoiden rekrytointiin, tiedon keräämiseen, käsittelyyn ja tulosten kirjoittamiseen. Viive käsikirjoituksesta julkaisuun on usein yli vuoden mittainen. Perinteisellä otteella terveydenhuollon digitalisaation tutkimuksesta voi tulla historian tutkimusta.

Reaaliaikaiset rekisterit kuten Avohilmo tarjoavat mahdollisuuden terveydenhuollon hoitotapahtumien lähes reaaliaikaiseen seuraamiseen. Se on selkeästi hyvä asia, mutta laadullisten vaikutuksien arviointi ei pelkillä määrällisillä luvuilla ole mahdollista.

Lääkärit kyllä keskustelevat keskenään etävastaanottojen ilmeisistä haitoista, mutta kunnollisen otteen saaminen ongelmien laajuudesta on vaikeaa. Oleellisia kysymyksiä ovat mm. etäpalveluiden vaikuttavuus erilaisissa palvelukonteksteissa. Julkisen puolen hoidon tarpeen ohjauksen vaikutusta on jonkin verran tutkittu, mutta esimerkiksi yksityisen työterveyshuollon chat-palveluiden vaikuttavuudesta ei julkaistua tietoa juurikaan ole. Tietoa ei ole etäpalveluna aloitettujen lääkehoitojen osuvuudesta tai sairauspoissaolojen perusteista. Huolta herättävät myös erikoissairaanhoidon lähetteet, jotka on tehty pelkkien etävastaanottojen perusteella. Vakuutusjärjestelmässä on havaittu lausuntojen laadun ongelmia pelkissä etäpalveluissa.

Etäpalvelujen laadun tutkimus edellyttää kirjattua tietoa etäpalvelun käytöstä. Sähköisessä B-lausunnossa on jo kohta, jossa kysytään, onko lausunto kirjoitettu etänä. SVA-todistuksesta vastaava kohta puuttuu. Sairaalalähetteistäkään ei aina selviä, onko lähete kirjoitettu etänä vai potilas tutkien.

Ehkä ei ole perusteltua asettaa pitempiaikaisessa hoitosuhteessa vastakkain etä- ja lähipalveluita. Voi olla, että vaikuttavin tulos saavutettaisiin hybridihoitosuhteessa. Joissakin sairauksissa tarvitaan lähivastaanotto. Lääkärilehdessä julkaistiin viime vuonna Sinikka Salmenkylän katsaus peräaukon oireilusta, jossa lopuksi todettiin, että peräaukon ongelmien diagnostiikkaan etävastaanotto soveltuu huonosti (6). Tulisiko samankaltainen maininta olla myös Käypä hoitosuosituksissa etäpalveluiden yleistyessä vai riittääkö kollegojen terve järki?