SELY on erikoislääkärien edunvalvoja

Hyvinvointialueiden toiminta vuoden 2023 alussa käynnistyi merkittävässä rahoitusvajeessa, mikä on pakottanut alueet mittaviin säästösuunnitelmiin ja toimintatapojen muutoksiin. Palvelujärjestelmää haastavat kertynyt hoito- ja palveluvelka, julkisen talouden vaikea tila ja nopeasti kehittynyt henkilöstövaje. Väestörakenne muuttuu ikääntyvien osuuden kasvaessa, mikä lisää palvelutarvetta ja haastaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyttä entisestään. Viranomaismääräykset lisäävät työmäärää tuottamatta lisähyötyä potilaiden hoitoon. Kiire ja työpaineet kasvavat, kun yritetään selvitä pienemmällä henkilöstöllä.

Hallitus on huhtikuussa 2024 esittänyt suunnitelman joidenkin sairaaloiden yöaikaisen leikkaustoiminnan ja päivystyksen lopettamisesta, mikä tarkoittaa hoitoon pääsyn viivästymistä. Harvennetun palveluverkon täydennykseksi tarjotaan digitaalisia ja liikkuvia palveluja.

Vaikka jokaisella hyvinvointialueella tulee säilymään keskussairaala, suunnitelmat sairaaloiden työnjaosta ja sairaalaverkon karsimisesta synnyttävät epävarmuutta töiden jatkuvuudesta. Tällä saattaa olla myös vaikutusta koulutusresurssien pienenemiseen ja se saattaa edelleen heikentää kiinnostusta erikoistumiseen nykyisessä erikoislääkärivajeessa. Erikoissairaanhoidon paikoin syvien vaikeuksien ennustetaan jatkuvan lähivuosina.

Keskittäminen tuo lisäkuormaa suurempiin yksiköihin ja lisää jonoja entisestään. Useammassa paikassa painitaan jo ennalta pitkien, jopa yli hoitotakuun olevien jonojen kanssa. Jatkohoitopaikkojen riittämättömyyden vuoksi osastot ovat ylikuormittuneita. Erikoissairaanhoidon vastuulla on usein epätarkoituksenmukaisesti potilaita, joiden parempi perushoito kuntoutuksineen olisi toteutettavissa perusterveydenhuollon lääkärien toimesta.

Päivystysten keskittämisen tuoma työkuorma odottaa yhä lisäresursointia lääkärityöpanokseen. Päivystämisestä on tullut lisääntyvästi ei-toivottua.  Työaikalainsäädännön muutokset ovat osaltaan vähentäneet päiväaikaista henkilöresurssia.  Osa-aikatyö on yhä useamman lääkärin toiveissa.

Kilpailu työvoimasta kasvaa ja kohtaamisongelma on merkittävä.  Keskittäminen johtaa erikoislääkärien työehtojen tiukentumiseen, työmatkojen pidentymiseen ja työpaikan valinnanmahdollisuuksien kaventumiseen. Julkisen sektorin vetovoiman väheneminen hankaloittaa rekrytointia ja heikentää hoidon saatavuutta. Osaajapulaa ei saada korjattua ilman vaikuttavia toimia työoloihin, joustoihin ja motivoivaan palkkakehitykseen. Lääkärien jaksamisesta, mahdollisuudesta keskittyä omaan työhönsä ja oikeudenmukaisesta palkkauksesta on huolehdittava samalla, kun toimintoja tehostetaan. 

Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöhön haetaan toimivia käytäntöjä ja ennalta ehkäisevää terveydenhuoltoa vahvistetaan. Erikoislääkärien mahdollinen jalkautuminen perusterveydenhuoltoon tuonee uusia työtilaisuuksia useilla erikoisaloilla. Erikoislääkärien näkökulma ja työmahdollisuuksien joustavuus ovat keskeisiä asioita, kun yhteistyötä kehitetään.

Erikoissairaanhoidon osaajapulaa ratkotaan myös julkisomisteisten yhtiöiden ja osuuskuntien avulla. Työmahdollisuudet yksityissektorilla saattavat lisääntyä̈ ja monipuolistua myös isojen yritysten uusien toimintamallien ja voimakkaan markkinoinnin myötä̈. Niiden laajamittainen käyttö julkisen toiminnan paikkaukseen kasvattaa myös vakuutus- ja itse maksavien potilaiden markkinoita. Negatiivisena lieveilmiönä medikalisaatio lisääntyy.

Edunvalvonnallisia haasteita yksityissektorilla ovat lisääntyneet viranomaisvaatimukset sekä lääkärien toiminnan rajoittaminen, työn tekemisen ehdot, ohi lääkärien tehtävät sopimukset ja autonomian heikkeneminen yrittäjäriskin säilyessä. Yrittäjä- ja ammatinharjoittajalääkärien itsenäistä asemaa on vahvistettava. Työsopimussuhteisten lääkärien tueksi on tavoiteltava kattavaa työehtosopimusta. Yksityissektorin ja julkisen terveydenhuollon sujuvaa yhteistyötä tulee tukea ja monimuotoistaa.

Digitalisaatio on muuttanut työnteon tapoja ja paikkoja. Tietojärjestelmien odotetaan helpottavan eikä vaikeuttavan työtä. Lääkärin rooli ja työnkuva muuttuvat ja potilaan asema korostuu. On huolehdittava siitä, että̈ erikoislääkärien työ̈, työn määrä ja toimintaympäristö pysyvät mielekkäinä̈ ja työssä kehittyminen on mahdollista. Lausuntovaatimuksien ei tulisi kasvattaa lääkärien työmäärää tarpeettomasti.

Erikoislääkärien tulee olla muutosten johdossa. Lääkärien mahdollisuutta toimia virkamiehinä̈, lääkärijohtajina ja luottamushenkilöinä terveydenhuollon kehittämistehtävissä tulee tukea.