
Lääkärisopimus on ollut voimassa toukokuun alusta, ja sopimuskausi jatkuu kevättalveen 2028, joten työmarkkinoille on taattu pitkäkestoinen työrauha. Sopimus turvaa erikoislääkärien palkkakehityksen ympäröivän yhteiskunnan tahdissa ja parantaa muun muassa erikoissairaanhoidon lääkäreiden päivystyskorvauksia ensi vuoden helmikuusta voimaan tulevan tuntipalkan jakajan muutoksen myötä. Koulutuksen roolia korostetaan siinä uudella tavalla.
Lääkärisopimuksen uusien kirjausten taustalla sen perusrakenne säilyi ennallaan, eli terveyskeskuksissa työskentelevien kollegoiden palkkausta koskevat asiat käsitellään edelleen liitteessä 1 ja erikoissairaanhoidon kollegoita koskevat liitteessä 3. Sopimus on ensimmäinen hyvinvointialueiden aikana neuvoteltu ja siten tilanteessa, jossa aiempien satojen työnantajien tilalla on 24 hyvinvointialuetta tai muuta isoa työnantajaa. Terveyskeskuksissa työskentelevien kollegoiden työnantajat eivät enää ole Helsingin kaupunkia lukuun ottamatta kuntia tai kuntayhtymiä, eivätkä erikoissairaanhoidon järjestäjinä toimi kuntien omistamat sairaanhoitopiirit. Lisäksi
valtiontalouden heikko tilanne ja työmarkkinoiden poliittinen ohjaus tekivät neuvottelujen asetelmat ennakkoon hankaliksi. Jos nyt voidaan puhua torjuntavoitosta, on syytä katsoa tulevaan ja kysyä, ovatko Lääkärisopimuksen
liiterakenteen perustelut yhä ajantasaiset. Julkisella työnantajalla työskennellään alueittain yhden työnantajan alla kaikkialla muulla paitsi Uudellamaalla. Miksi erikoislääkärin työllä olisi eri hinta sen mukaan, missä kohtaa palvelujärjestelmää toimitaan?
Hyvinvointialueiden organisaatiot ovat erilaisia, mutta organisaatiorakenteiden ylittävien toimintojen asemoitumista erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä on todennäköisesti jouduttu punnitsemaan kaikkialla. Yksihyvinvointialueuudistuksen keskeinen perustelu oli perusterveydenhuollon vahvistaminen. Kun nykyisessä toimintaympäristössä vahvistetaan perustasolla tarjottavia palveluita hyödyntäen erikoislääkärin työpanosta, päädytään herkästi palkkauksen kannalta pulmalliseen tilanteeseen. Esimerkiksi käy terveyskeskuksen vuodeosasto. Kuntapohjaisen järjestelmän pohjalta sen katsotaan kuuluvan hallinnollisesti perusterveydenhuoltoon, ja potilaatkin ovat entiseen tapaan perustason keinoin hoidettavia, mutta nykyisessä organisaatiorakenteessa toiminta on siirtynyt erikoissairaanhoidon vastuulle.
Tosiasiallisesti erikoissairaanhoidossa työskentelevän lääkärin järjestäminen tällaiselle vuodeosastolle edellyttäisi hänen vapauttamistaan omasta virastaan ja Lääkärisopimuksen liitteen 3 mukaisesta palkkauksesta sijaiseksi liitteen 1 mukaiseen virkaan, mikä on kömpelö ja byrokratiaa lisäävä ratkaisu. Vastaava ongelma tulisi eteen, jos erikoissairaanhoidon konsultaatiotoimintaa laajennetaan perustasolle. Kun hyvää tarkoittaen luodaan organisaatiorakenteet ylittäviä, toiminnallisesti järkeviä kokonaisuuksia, ei palkkaus saisi muodostaa esteitä. Siispä toistamme kysymyksemme, miksi erikoislääkärin palkka ylipäätään eroaisi saman työnantajan sisällä toimittaessa, kun tehdään yhtä vaativaa työtä?
Liiterakenteen purkaminen olkoon keskeinen osa sopimuksen jatkokehittämistä.
Jussi Pohjonen
SELYn hallituksen
puheenjohtaja
Anu Muraja
SELYn hallituksen
varapuheenjohtaja
Auli Juntumaa
SELYn hallituksen
varapuheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli
Liittymisvuosi on maksuton!
